Haemme matkailuneuvojaa ensi kesäksi

Haemme tekijänaista tai -miestä ensi kesän unelmatyöhön luonnonkauniiseen Mäntyharjuun.

Kyseessä on matkailuneuvojan määräaikainen työsuhde Mäntyharjussa – Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys (Mäsek) Oy:ssä. Mäntyharju on noin 6000 asukkaan kunta Etelä-Savossa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lähimpään kaupunkiin Mikkeliin on noin puolen tunnin matka ja Helsinkiin noin 2 tuntia.

Tarjoamme monipuolisen, vastuullisen ja mielenkiintoisen tehtävän. Työssäsi sinua tukee markkinointipäällikkö ja muut tiimin jäsenet. Näemme sinun omaavan rautaisen paikallistuntemuksen ja matkailualan osaamisen lisäksi hyvät puheenlahjat ja kyvyn empaattiseen asiakaspalveluun. Ymmärrät hyvin nykyaikaisen markkinoinnin vaatimukset erityisesti sähköisissä kanavissa.

Pystyt kommunikoimaan suullisesti ja kirjallisesti tarvittaessa sujuvasti myös englannin kielellä. Olet iloinen ja positiivinen tiimityöntekijä, eikä hymysi ja hyvä palvelukykysi haihdu pienen paineenkaan alla. Sinulla on työtä pelkäämätön asenne.

Sinulla ei tarvitse välttämättä olla matkailualan koulutusta, mutta se katsotaan eduksi. Työkokemuskin matkailun alalta auttaa. Työjakso ajoittuu kesä-elokuulle, työtä on tarjolla noin kahdeksi kuukaudeksi.

 

 

Keskeisiä työtehtäviäsi ovat:

– päivystys matkailuneuvontamökillä Mäntyharjun vilkkaalla ja kuuluisalla torilla

– sosiaalisen median kanavien päivitys

– Mäntyharjun tapahtumien markkinointi

– avustaminen muissa markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä

 

Haku päättyy 21.2.2018 klo 15:00.

Paikkaa voi hakea Kuntarekry-palvelussa tämän linkin kautta.

 

Lisätiedot:

Markkinointipäällikkö Olli Marjalaakso, olli.marjalaakso(at)mantyharju.fi tai puhelimitse: 040 774 1902

Johanna Harju valittu Mäntyharjun uudeksi markkinointi­päälliköksi

Tiedote. Julkaistu: 22.01.2018

Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys Oy:n (Mäsek Oy) hallitus on valinnut uudeksi markkinointipäälliköksi kauppatieteiden maisteri Johanna Harjun. Hän on opiskellut Turun kauppakorkeakoulussa pääaineenaan markkinointiviestintä. Harju on toiminut monissa markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä. Viimeisimpänä hän on tehnyt asiakkuus- ja viestintäpäällikön työtä Kymen Seudun Osuuskaupassa.

Markkinointipäällikkö vastaa Mäntyharjun kuntamarkkinoinnin ja -viestinnän kehittämisestä. Työnkuvaan kuuluu myös yhteistyö matkailualan toimijoiden kanssa ja matkailupalveluiden kehittäminen.

-Hakijajoukko oli monipuolinen. Tehtävää haki 19 hakijaa, joista neljää haastattelimme. Päätöksemme oli yksimielinen, kertoo Mäsek Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eveliina Mäenpää.

-Johanna erottui hakijajoukosta monipuolisella kokemuksellaan ja osaamisellaan, kommentoi kunnanjohtaja Jukka Ollikainen.

Uusi markkinointipäällikkö aloittaa työt 12. helmikuuta. Tehtävät jättävä Olli Marjalaakso aloittaa maaliskuussa OiOi Collective Oy:n myynti- ja markkinointijohtajana.

-Odotan verkostoitumista ja antoisaa yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa, Harju toteaa.

Faktat uudesta markkinointipäälliköstä:

– Johanna Harju, 41 v.

– kotoisin Kaarinasta, asuu Kouvolassa

– perheeseen kuuluu 9- ja 13-vuotiaat lapset

– harrastuksiin kuuluvat hevoset, noutajakoirat ja valokuvaus

– kauppatieteiden maisteri (markkinointiviestintä), Turun kauppakorkeakoulu

– asiakkuus- ja viestintäpäällikkönä Kymen Seudun Osuuskaupassa vv. 2010-2017

– viestintäkoordinaattorina Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa v. 2010

– markkinoinnin suunnittelijana Kouvolan Teatterissa vv. 2006-2008

– markkinatutkimusassistenttina Paulig Groupissa vv. 2002-2005

Lisätiedot:

kunnanjohtaja/Mäsek Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ollikainen, jukka.ollikainen(at)mantyharju.fi, p. 040 7797 747

Mäsek Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eveliina Mäenpää, eveliina.maenpaa(at)mantyharju.fi, p. 040 555 4487

Mäntyharju hakee uutta markkinointi­päällikköä nykyisen siirtyessä uuteen työhön

Mäntyharjun kunnan omistama elinkeinoyhtiö Mäsek Oy hakee uutta markkinointipäällikköä. Nykyinen markkinointipäällikkö Olli Marjalaakso siirtyy OiOi Collective Oy:n myynti- ja markkinointijohtajaksi maaliskuussa 2018.

Markkinointipäällikkö vastaa kuntamarkkinoinnin kokonaisuuden pitkäjänteisestä suunnittelusta ja kehittämisestä. Markkinointipäällikkö toimii myös vapaa-ajan asutuksen ja matkailun käytännönläheisenä kehittäjänä.

-Silloin, kun Ollin rekrytointi tehtiin, niin haluttiin kokeilevaa ja uutta otetta Mäntyharjun markkinointiin ja kehittämistyöhön. Siinä olemme mielestäni onnistuneet. Olisin toivonut, että Olli olisi työskennellyt meillä pidempäänkin, kommentoi kunnanjohtaja Jukka Ollikainen.

-Aika Mäntyharjun ja mäntyharjulaisten palveluksessa on antanut laajan ja antoisan työkentän. Mäntyharju todella on luonnonkaunis kulttuurikunta, jolla on kehittymisen edellytyksiä pitkälle tulevaisuuteen. Mäntyharjulla on hyvä maine, korostaa markkinointipäällikkö Olli Marjalaakso.

Uudeltakin markkinointipäälliköltä odotetaan kokonaisvaltaista näkemystä markkinoinnista ja viestinnästä. Tiedot ja kokemus matkailu- ja tapahtumatoimialasta sekä elinkeinoelämästä ovat tärkeitä elementtejä työssä. Raikkaat ideat ja verkostot sekä uusien yhteistyömallien kehittäminen ovat asioita, joita markkinointipäälliköltä odotetaan.

-Kaksi ja puoli vuotta sitten määrittelimme tavoitteita markkinoinnin mittaamisen ja tavoitteellisuuden sekä kehittämistyön suhteen. Olemme tehneet yhdessä hyvää työtä ja nyt on minun aika jatkaa kohti uutta, toteaa Marjalaakso.

Hakuaika alkaa maanantaina 11.12.2017 ja kestää vuoden loppuun asti.

Työpaikkaa voi hakea Kuntarekry-palvelussa tämän linkin kautta.

Lisätiedot:

kunnanjohtaja Jukka Ollikainen, p. 0407797747, jukka.ollikainen(at)mantyharju.fi

Matkailuneuvojaksi Mäntyharjuun – antoisa työ kesäksi 2017

Matkailuneuvoja, Mäntyharju, Mäsek Oy

Haemme tekijänaista tai -miestä ensi kesän unelmatyöhön luonnonkauniiseen Mäntyharjuun.

Kyseessä on matkailuneuvojan määräaikainen työsuhde Mäntyharjussa – Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys (Mäsek) Oy:ssä. Mäntyharju on noin 6000 asukkaan kunta Etelä-Savossa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lähimpään kaupunkiin Mikkeliin on noin puolen tunnin matka ja Helsinkiin noin 2 tuntia.

Tarjoamme monipuolisen, vastuullisen ja mielenkiintoisen tehtävän. Työssäsi sinua tukee markkinointipäällikkö ja Mäsek Oy:n muut työntekijät. Näemme sinun omaavan rautaisen paikallistuntemuksen ja matkailualan osaamisen lisäksi hyvät puheenlahjat ja kyvyn empaattiseen sekä sympaattiseen asiakaspalveluun. Ymmärrät hyvin nykyaikaisen markkinoinnin vaatimukset erityisesti sähköisissä kanavissa.

Meillä matkailijat ovat vieraita, joita palvellaan ystävällisesti, nopeasti ja asiantuntevasti. Sinussa piilee kielellisiä kykyjä ensimmäisen kotimaisen kielen lisäksi – pystyt kommunikoimaan suullisesti ja kirjallisesti tarvittaessa sujuvasti myös englannin kielellä. Olet iloinen ja positiivinen tiimityöntekijä, eikä hymysi ja hyvä palvelukykysi haihdu pienen paineenkaan alla. Sinulla on työtä pelkäämätön asenne.

Sinulla ei tarvitse välttämättä olla matkailualan koulutusta, mutta se katsotaan ehdottomaksi eduksi. Työkokemuskin matkailun alalta auttaa. Työjakso ajoittuu kesä-elokuulle, työtä on tarjolla yhteensä kahdeksi kuukaudeksi.

Keskeisiä työtehtäviäsi ovat:
– päivystys matkailuneuvontamökillä Mäntyharjun vilkkaalla ja kuuluisalla torilla
– verkkosivujen ja sosiaalisen median kanavien päivitys
– Mäntyharjun tapahtumien markkinointi
– avustaminen muissa markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä

 

Määräaikaisen työsuhteen kesto: 2 kk

Palkkaus: AVAINTA TES:n mukaan

Hakuaika päättyy 10.3.2017 klo 15.00

Lisätiedot: sähköpostitse: markkinointipäällikkö Olli Marjalaakso, olli.marjalaakso(at)mantyharju.fi tai puhelimitse: 040 774 1902

Voit lähettää hakemuksen ja CV:n sähköisesti osoitteeseen masek@mantyharju.fi aiheella ”Työhakemus, Matkailuneuvoja” tai postitse: ”Työhakemus, Matkailuneuvoja, Mäsek Oy, PL 76, 52701 Mäntyharju”

Alueen ja maakunnan johtohenkilöitä vierailulla Mäntyharjun yrityksissä

Etelä-Savon maakuntaliiton, kauppakamarin ja Ely-keskuksen johto vieraili Mäntyharjussa tiistaina 27.9. Vierailua isännöi Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys Oy:n väki. Päivän aikana tehdyt vierailut kohdistuivat Veisto Oy:öön, Sora ja Betoni V. Suutarinen Ky:öön ja Kuomiokoski Oy:n Mäntyharjun yksikköön.

Päivän aikana käydyissä keskusteluissa käsiteltiin yritysten näkemyksiä Itä-Suomesta, Etelä-Savon maakunnasta ja Mäntyharjun kunnasta toimintaympäristönä. Keskusteluissa nousivat esiin myös yritysten ajatukset niille tarjottavista erilaisista palveluista, joita mm. Ely-keskus, maakuntaliitto ja Mäsek Oy tarjoavat. Lisäksi puhuttiin yritysten tulevaisuudennäkymistä, jotka olivat positiivisia ja toiveikkaita.

Päivän päätteeksi todettiin tällaisten vierailukierrosten olevan kaikille osapuolille hyödyllisiä. Jatkoa on luvassa. Tämän kirjoituksen alapuolelta voit halutessasi tutustua päivän kuvasaldoon.

20160927_140136-1
Vierailu Kuoman Mäntyharjun yksikössä
20160927_131346-2
Vierailu Suutarisen tiloissa
20160927_113256-1
Vierailu Veistolla

 

1000 euron vihjepalkkio uudesta yrittäjästä Mäntyharjuun

Oletko yrittäjä, joka etsii nykyaikaisia, korkeita ja muunneltavia tiloja? Onko sinulla mielessä yritys, joka muuttaisi Mäntyharjuun ja aloittaisi toiminnan uudessa Kaupinkankaan alueen teollisuushallissa?

Nyt kannattaa laittaa verkostot käyntiin ja puhelinlangat laulamaan. Mäntyharjun Kaupinkankaan teollisuusalueen ensimmäisessä teollisuushallissa on vielä noin 500 neliötä vapaata tilaa, joka odottaa uutta yrittäjää.

-Haastankin ihmiset etsimään meille uusia kontakteja, yrityksiä tänne alueelle, toteaa kunnanjohtaja Jukka Ollikainen.

Uuden yrityksen löytäminen Kaupinkankaan tiloihin ja onnistunut vuokrasopimus tarkoittaa sitä, että vihjeen antaja saa 1000,00 euron vihjepalkkion.

Vihjeet ja kyselyt:

kunnanjohtaja Jukka Ollikainen, jukka.ollikainen(at)mantyharju.fi, p. 040 7797 747

Alta voit katsoa videon, jossa kunnanjohtaja haastaa kaikki etsimään uuden yrittäjän juuri avattuun teollisuushalliin.

Kunnanjohtajan #KorjaaMäntyharju-kampanja kutsuu kaikki kehittämään Mäntyharjua

Kampanjan kautta haetaan kehittämiskohteita ja ratkaisuehdotuksia siihen, miten Mäntyharjusta saadaan viihtyisämpi, yhteisöllisempi ja turvallisempi paikka.

Mäntyharjussa käynnistetään #KorjaaMäntyharju-kampanja. Kampanja on kunnanjohtaja Jukka Ollikaisen suojelema käytännön toimia korostava tempaus, johon kutsutaan mukaan kaikkia mäntyharjulaisia asukkaita, vapaa-ajan asukkaita, yhdistyksiä, yrityksiä ja muita aktiivisia toimijoita. Mäntyharju sai Elävät Kaupunkikeskustat ry:ltä viime viikolla merkittävän tunnustuksen pienten keskusten kehittämispalkinnon muodossa.

-Työtä meillä riittää, vaikka palkinnon menneestä työstä ja aikaansaannoksista saimmekin. Kunnia palkinnosta kuuluu erityisesti yrityksille ja yhdistyksille, jotka ovat tehneet tinkimätöntä työtä Kirkonkylällä ja palvelukeskustassa jo vuosikymmenten ajan. Näen, että palkinto toimii erinomaisena kannustimena keskustaajamamme kehittämiseen tulevaisuutta ajatellen, toteaa kunnanjohtaja Ollikainen.

#KorjaaMäntyharju-kampanjassa kerätään tietoa kaikenlaisista kehittämiskohteista keskustaajaman alueella. Kohde voi olla kooltaan pieni tai iso. Esimerkkeinä kehittämiskohteista ja korjattavista asioista voidaan mainita mm. tyhjennystä kaipaava roskis Rantapuistossa, lenkkipolun yli kaatunut puu tai vaikkapa torin toimintaa koskeva kehitysidea.

Miten voin osallistua kampanjaan?

Korjausidean esiintuonnissa kaksi asiaa ovat välttämättömiä:

  1. korjaamista vaativa kohde JA
  2. korjausehdotus

Korjausidean ja ratkaisuehdotuksen voit kertoa kampanjan Facebook-sivulla, Instagramissa tai tämän linkin (www.bit.ly/korjaamantyharju) takaa löytyvän lomakkeen kautta. Facebook-sivun löydät hakemalla Facebookista sivua KorjaaMäntyharju. Instagramissa voit osallistua kampanjaan lataamalla kuvan korjausideaan liittyvästä kuvasta ja kirjoittamalla ratkaisuehdotuksen sekä tekstin #KorjaaMäntyharju.

-Meillä tehdään jatkuvasti työtä viihtyisämmän ja turvallisemman kunnan puolesta. Tällä kampanjalla saamme myös kaikki asukkaat uusin sähköisin keinoin mukaan kehitystyöhön. Nyt haetaan nimenomaan kehitettäviä kohteita, joissa kunnalla on mahdollisuus toimia. Mäntyharjun kehittäminen on meidän kaikkien yhteinen asia, luonnehtii kunnanjohtaja Ollikainen.

Korjausideat ja -ehdotukset otetaan vastaan, rekisteröidään systemaattisesti ja otetaan mahdollisuuksien mukaan työlistalle. Luonnollisesti roskiksen tyhjentäminen onnistuu nopeammin kuin esimerkiksi uuden liikenneympyrän rakentaminen. Kaikki ideat ja ehdotukset otetaan joka tapauksessa vakavasti.

 

#KorjaaMäntyharju-kampanjan löydät seuraavista paikoista:

Facebook-sivu

Kyselylomake

Mikä ihmeen työnetsijä?

Olen Maarasen Virpi ja olen ottanut haltuun työnetsijän roolia Mäntyharjulla nyt muutaman kuukauden aikana. Mitä kaikkea työhöni kuuluu? Toimin linkkinä työnantajien ja –hakijoiden sekä TE-toimistojen välissä. Kaivelen piilotyöpaikkoja ja haen väyliä päästä kiinni työhön vaikkapa työkokeilun avulla.

Työnhakijoita autan tarvittaessa TE-palveluiden sähköisessä asioinnissa, sekä ansioluettelon ja hakemuksien teossa. Alueen työnantajille voin taas olla hyödyksi työntekijän etsimisessä ja tarvittaessa vaikkapa palkkatuen hakemisessa.

Olen aloittanut työni tapaamalla sekä haastattelemalla työnhakijoita. Kartoitan heidän tilanteen,osaamisen ydinalueen ja mahdollisen tukitoimien tarpeen. Teen myös tiivistä yhteistyötä muiden alueen toimijoiden, oppilaitoksien, hankkeiden ja TE-palvelujen kanssa. Olen tavannut jo nyt osaavia ja motivoituneita työnhakijoita, monella heistä on palkkatukimahdollisuus, joten jos rekrytoinnin tarvetta on, niin soita ihmeessä myös minulle.

Taustaltani olen ammattiopettaja ja tulevaisuudessa valmistun opoksi. Opintojeni parissa onkin tarkoitus viettää jokunen viikko tänä kesänä. Aion kannustaa lämpimästi työnhakijoita pohtimaan myös ammattitaitonsa päivittämistä tai jopa uutta ammattia esim. oppisopimuksen ja työn opinnollistamisen kautta. Edellisessä työssäni uravalmentajana Spring Housella kohtasin satoja työnhakijoita, joten kosketuspintaa laajakirjoiseen asiakaskuntaan löytyy reilusti.

Kevään ja kesän aikana aloitan kierroksen, jonka aikana käyn tervehtimässä kaikki kunnan toimipisteet sekä yritykset. Parhaiten minut tavoittaa puhelimitse 040 5818676 tai sähköpostitse virpi.maaranen(at)mantyharju.fi

Tervetuloa myös käymään luonani täällä ”päämajassa”. Minut löytää virastotalosta, pääovesta sisään, heti ovesta vasemmalle ja niin pitkälle kunnes oikealle kääntyvä käytävä päättyy.

Yhteistyöterveisin, Virpi

Sisu Auto Trucks Oy ja TJM Transmodi Oy yhteistyöhön

Tiedote 24.3.2016 klo 13:12

Julkaisuvapaa: HETI

 

Sisu Auto Trucks Oy ja TJM Transmodi Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen Sisu kuorma-

autojen ja Transmodi – kuormakorin kiinnitysjärjestelmän markkinoinnista. Sopimuksen

tavoitteena on edistää kotimaisen ajoneuvoteollisuuden tuotteiden myyntiä ja markkinointia.

Yhteistyö sisältää yhteisien markkinointitapahtumien lisäksi tuotekehitystä sillä johtoajatuksella,

että Transmodi –järjestelmää pystytään myymään ja markkinoimaan tehdasasenteisena

ratkaisuna.

 

Transmodi -järjestelmä on uusi patentoitu (EP nro. 2345556) kuormakorin kiinnitysjärjestelmä,

jonka avulla auton päälle voidaan vaihtaa joustavasti erilaisia päällerakenteita. Tämä mahdollistaa

esimerkiksi sora-auton muuntamisen betoninkuljetuksiin tai rahtikuljetuksiin soveltuvaksi helposti

ja nopeasti. Ajoneuvon ajotehtävää voidaan muunnella lähes rajoituksitta, nopeasti ja helposti.

-Kuorma-autojen käyttöasteen korottaminen on yksi tärkeimmistä tekijöistä kuljetusalan

kannattavuuden parantamiseksi. Uskomme, että järjestelmälle tulee olemaan kysyntää

monikäyttöisyyttä ja sitä myötä korkeaa käyttöastetta hakevilla asiakkailla, Timo Suutarinen TJM

Transmodi Oy:stä toteaa.

 

Ensimmäinen Sisu Polar kuorma-auto Transmodi –järjestelmällä luovutettiin Sora ja Betoni

V.Suutarinen Ky:n käyttöön mm. betoni-, sora-, ja elementtien kuljetusautoksi. Transmodi

–järjestelmä on asennettu Otapro Oy:lla, Otavassa. Autoon on tehty päällerakennusta helpottavia

ja nopeuttavia esiasennuksia ja sähkö-, sekä hydrauliikkajärjestelmiä Sisu Auton tehtaalla Karjaalla.

Tulevaisuudessa järjestelmä voidaan asentaa suoraan käyttövalmiiksi Sisu Auton tehtaalla,

tehdasvalmiiseen Sisu Polar kuorma-autoon. Tämä on jälleen yksi esimerkki Sisun joustavuudesta

ja tehdasvalmiiden tuotteiden edelläkävijyydestä.

 

Lisätietoja:

Petri Kananen

Tuotepäällikkö

Sisu Auto Trucks Oy

puh. + 358 50 468 1232

 

Timo Suutarinen

Toimitusjohtaja

TJM – Transmodi Oy

puh. + 358 400 653 701

Mistä syntyy kunnan hyvä maine? Yksi näkökulma kuntamarkkinoinnin monipuoliseen pelikenttään.

Viime viikolla lähetetyssä Mäsek Oy:n uutiskirjeessä kerrottiin keskustelutilaisuudesta, jossa Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen avasi näkökulmia väitöskirjansa pohjalta siitä, mistä syntyy kunnan hyvä maine. Seuraavassa vielä kyseisen tilaisuuden antia hieman enemmän pureskeltuna.

Kunnan maineen voi pelkistetysti jakaa erityisesti matkailun kannalta kolmeen eri elementtiin: sijaintiin/saavutettavuuteen, mielikuvaan, kokemuksiin.

Ensinnäkin paikan, johon matkailija suuntaa, on oltava järkevästi saavutettavissa ja keskeinen sijainti auttaa maineen luomisessa. Saavutettavuudesta on olennaista puhua nykyään myös sähköisen eli digitaalisen markkinoinnin näkökulmasta. On tärkeää saada aikaan tunne paikan läheisyydestä markkinoinnin keinoin.

Toiseksi on saatava aikaan positiivinen mielikuva matkailijan ajatuksissa. Ilman minkäänlaista mielikuvaa ei koko paikkaa ole matkailijan mielessä edes olemassa.

Kolmanneksi on lunastettava lupaukset ja vahvistettava matkailijan mielikuva paikasta todellisten kokemusten avulla. Jos markkinoinnin keinoin luodaan todellisuudesta irrallinen mielikuva, on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, saavuttaa hyvää mainekokonaisuutta. Hyvä sijainti ja positiiviset mielikuvat saavat matkailijan matkustaman paikkakunnalle ensimmäisen kerran. Jos todellinen kokemus eroaa merkittävästi mielikuvasta negatiiviseen suuntaan, on todennäköistä, ettei matkailija enää matkusta kyseiselle paikkakunnalle.

Mäntyharjussa järjestämme kuntamarkkinointiin liittyviä teemailtoja lukion mediateekissa 26.4.2016 ja 31.5.2016 klo 17-19. Tervetuloa!