Rekrypolkua pitkin maaliin – miten työvoimapula selätetään?

Keskiviikko 13.11.2019 klo 12–
Villa Aurora, Tervaniementie 2, 52700 Mäntyharju
Kaikkien työpanosta tarvitaan. Mäsek Oy:n, Etelä-Savon Ely-keskuksen ja Etelä-Savon TE-toimiston yhteistyössä järjestetyssä aloitustilaisuudessa keskustellaan Mäntyharjun teollisuusyritysten työvoimapulasta, osatyökykyisten tiestä työelämään sekä kuullaan työllistämisessä hyödynnettävissä olevista palveluista ja tuista.
Tilaisuus on suunnattu etenkin teollisuusalan yrityksille, mutta tilaisuuteen ovat tervetulleita myös muut yritykset, jotka ovat törmänneet rekrytoinnin sekä osaavan työvoiman saamisen haasteisiin.
Aloitustilaisuuden jälkeen käynnistetään mäntyharjulaisille yrityksille suunnattu pilotti, jonka avulla pyritään vastaamaan näihin haasteisiin. Aloitustilaisuudessa keräämme yritysten näkemyksiä millainen työllistämispolku palvelisi juuri heidän tarpeitaan.
Ohjelma
Tilaisuuden avaus: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, Mäntyharjun kunta                                                                             
Työvoiman saatavuus nyt ja tulevaisuudessa: Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija,  Etelä-Savon Ely-keskus
Yritysten työvoimatilanne: Sari Palmberg, varatoimitusjohtaja, Woikoski Oy
Pitkäaikaistyötön ei ole työkyvytön: Virpi Maaranen, työllisyyskoordinaattori, Mäntyharjun kunta
Elyn ja TE-toimiston palvelut: Kirsi Kosunen, yksikön päällikkö, yrittäjyyden ja osaamisen palvelut -yksikkö, Etelä-Savon Ely-keskus
Selätetään työvoimapula yhdessä: Avoin keskustelu
Tilaisuuden yhteenveto: Kari Joutsalainen, palvelujohtaja, Etelä-Savon TE-toimisto
Kahvitarjoilu
Ilmoittautumiset 11.11. mennessä eveliina.maenpaa@mantyharju.fi
Tervetuloa!

Mäntyharjussa tapahtuu kesällä 2019!

Mäntyharjussa on kesän aikana paljon erilaisia tapahtumia, jokaiselle jotakin. Tutustu tarjontaan. Vietä ikimuistoinen kesä Mäntyharjussa ja kutsu kaverisikin mukaan!

Painettua tapahtumajulkaisua on jaossa kunnantalon infopisteessä, kirjastossa, 8.6. avautuvassa matkailuinfomökissä sekä S- ja K-Marketissa.

https://issuu.com/…/docs/­mantyharjun_tapahtumakalenteri_2019

Tapahtumajulkaisuun on pyritty keräämään mahdollisimman kattavasti erilaisia tapahtumia, mutta ajantasaisin tieto löytyy kunnan kotisivuilta: https://mantyharju.fi/tapahtumat
Muutokset ovat mahdollisia!

Lataa myös Mäntyharju Rakkaudella -mobiilisovellus, josta voit muun muassa napata vinkit tapahtumakalenterista.

Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google Play ja Apple App Store -sovelluskaupoista.

Mäntyharjun kunnan matkailuinfopiste torilla avaa ovensa lauantaina 8.6.

Mäntyharjun kunnan matkailuinfopiste torilla avaa ovensa lauantaina 8.6.
Infopiste on avoinna ma-la klo 9-15 (10.8. saakka).

Infopisteeltä saatavissa mm. karttoja, esitteitä sekä muuta tietoa Mäntyharjusta ja palveluista. Matkailuneuvoja on tavattavissa aukioloaikoina.

Joka maanantai (pl. markkinat) infopisteellä tavattavissa myös eri alojen asiantuntijoita, tervetuloa jututtamaan!

10.6. klo 9–12 Työllisyyskoordinaattori Virpi Maaranen

17.6. klo 9–12  Kunnanjohtaja Jukka Ollikainen

1.7. klo 9–12  Kunnanhallituksen pj., Leena Pekkanen

1.7. klo 12–15 Kunnossapitotyönjohtaja Sini Kauppinen

8.7. klo 9–12 Vesihuoltomestari Ali Tiimonen

8.7. klo 12–15 Paikallishistorian kirjoittaja Janne Poikolainen

15.7. klo 9–12  Tekninen johtaja Lasse Kurvinen

22.7. klo 9–12  Rakennustarkastaja Pasi Hinkkuri

22.7. klo 12–15 Jätevesineuvoja Päivi Karhunen

29.7. klo 9–12 Rakennustarkastaja Pasi Hinkkuri

5.8. klo 9–12 Hyvinvointikoordinaattori Christian Juhola

Mäntyharjun rautatieaseman tulevaisuus?

Tule kuuntelemaan opinnäytetyöstä kumpuavat ehdotukset, Pulsan asemalla toimivan yrittäjän tarina sekä kunnan edustajan ajankohtaiset terveiset asian tiimoilta.

Perjantaina 3.5. klo 16.30 – 19, Mäntyharjun valtuustosali

Ohjelma:

Klo 16.30 Hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen: Mäntyharjun rautatieaseman kehittäminen tulevaisuudessa

Klo 17.00 XAMKin Matkailun YAMK-opiskelija Titta Kyllönen esittelee opinnäytetyönsä: Rautatieaseman uusi elämä – Case Mäntyharjun rautatieasema.

Klo 17.30 Petra Karjalainen: Miten luodaan matkailukohde tyhjästä? Esimerkkinä Joensuun Taitokortteli ja Pulsan asema.

Tilaisuus päättyy klo 19.

Tervetuloa!
Mäsek Oy

Mäntyharju OmaMökki-messuilla 4.-7.4. Messukeskuksessa

Mäntyharju on mukana omalla osastolla (7e138) OmaMökki-messuilla 4.-7.4. Messukeskuksessa Helsingissä. Kärkenä messuilla on vapaa-ajan asumisen erilaiset mahdollisuudet; perinteinen pieni punainen mökki ei enää ole ainut vaihtoehto vaan vapaa-ajan asunto voi olla myös rivitalo- tai jopa kerrostalossa.

Messuilla esitellään myös Mäntyharju-mobiilisovellus. Mäntyharju. Rakkaudella! -sovelluksella voi vastata kyselyihin, saada ajankohtaisia tiedotteita kunnan asioista suoraan omaan puhelimeen ja napata vinkit tapahtumakalenterista.

Mäntyharju. Rakkaudella! -mobiilisovellus pilottikokeiluun

Mäntyharju ottaa pilottikokeiluun vuoden 2019 loppuun saakka Mäntyharju. Rakkaudella! -mobiilisovelluksen. Sovelluksen käyttöönotto liittyy Mäsek Oy:n UUDET-hankkeeseen, jonka yhtenä tavoitteena on testata uusia digitaalisia osallistumiskanavia.

Vastaavia mobiilisovelluksia on käytössä useammassa kunnassa ja kaupungissa Suomessa. Sovellus on helppokäyttöinen osallistumis- ja tiedotuskanava. Pilottikokeilun tarkoituksena on selvittää, millaisen vastaanoton sovellus saa kuntalaisten ja kesäasukkaiden taholta ja millaisia mahdollisuuksia se luo kunnan viestintään.

Mäntyharju. Rakkaudella! -sovelluksella voi vastata kyselyihin, saada ajankohtaisia tiedotteita kunnan asioista suoraan omaan puhelimeen ja napata vinkit tapahtumakalenterista. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google Play ja Apple App Store -sovelluskaupoista. Sovellus hyödyntää sijaintipalvelua ja tarvitsee toimiakseen verkkoyhteyden.

Vuokrattavana pop-up tyylistä myynti- ja esittelytilaa Mäntyharjun aseman makasiinista kesäksi 2019.

Upea, yhtenäinen tila, josta rajattavissa sopivankokoinen alue esimerkiksi myyntipistettä varten.
Tilat soveltuvat kesäaikaiseen toimintaan. Tiloissa sähkö, ei vesiliittymää tai sosiaalitiloja.
Tule tutustumaan ja katsomaan mitä mahdollisuuksia makasiini tarjoaa 26.2. klo 15.
Tiedustelut sähköpostitse Mäsek Oy:
markkinointipäällikkö Eija Kling
eija.kling@mantyharju.fi
toimitusjohtaja Eveliina Mäenpää
eveliina.maenpaa@mantyharju.fi

Monien mahdollisuuksien makasiini!

Anne Airaksinen aloittaa vuoden alussa UUDET-hankkeen projektityöntekijänä

Annen keskeisiä tehtäviä hankkeen projektityöntekijänä ovat taajaman palveluiden kehittäminen osallisuuden keinoin. Tavoitteena on edistää kuntalaisdialogia sekä kehittää kuntalaisten, vapaa-ajan asukkaiden sekä yrittäjien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia Mäntyharjussa.

Hankkeessa testataan ja kehitetään niin olemassa olevia kuin uusia digitaalisia osallistumiskanavia. Myös toimien käytäntöön toimeenpano ovat Annen työlistalla. Anne työskentelee hankkeen parissa kesään 2019 saakka.

Annen mietteitä uudesta pestistään:
– Hankkeen myötä digitaalisia osallistumiskanavia tuodaan esille ja jalkaudun juttelemaan yrittäjien ja kuntalaisten kanssa. Odotankin mielenkiinnolla, millaisia ideoita kuntalaisilla on taajaman kehittämiseen ja viihtyisyyden lisäämiseen. Esimerkiksi torialueen toimintaan suunnitellaan uutta tulevalle kesäkaudelle.

– Kiinnostavaa hankkeessa on, että mukana on kuusi varsin erilaista Itä-Suomen kuntaa. Ajatuksena onkin samalla jakaa ideoita toisten kuntien kanssa.

Uudistuvat elinvoimataajamat – UUDET -hankkeessa etsitään ratkaisuja itäsuomalaisten kuntien maaseututaajamien uudistumiseen ja elinvoiman lisäämiseen. Hankkeessa rakentuu maaseutukuntien ja kehittäjien ylipaikallinen oppiva verkosto, joka vahvistaa maaseudun paikkaperustaista kehittämiskulttuuria. Hankkeessa toteutetaan kehittämiskokeiluja kuntien maaseututaajamissa. Hanketta hallinnoi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti.

Mäntyharjun lisäksi hankkeessa on mukana Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia sekä Heinäveden, Keiteleen, Liperin, Tervon ja Valtimon kunnat kolmen maakunnan alueelta.