Tomi Vihavainen

Tomi Vihavainen

”Yrittäjien kesken hyvä henki. Täällä osataan verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Vapaa-ajanasukkaat tuovat vilkkautta taajamaan ja pitävät yllä Mäntyharjun kokoonsa nähden mainiota palveluvalikoimaa. Mäntyharjun luonto tarjoaa mahdollisuuden rentoutua ja liikkua: kuntaan on rakennettu monipuolinen reittien ja polkujen verkosto.”

Tomi Vihavainen
yrittäjä, Forest Vihavainen Ky

FOREST VIHAVAINEN KY kuuluu yhdessä Hämeen alueella toimivan tytäryhtiönsä, ATT-Forest Oy:n kanssa 10 suurimman puunkorjuuyrityksen joukkoon Suomessa. Etelä-Savon alueella toimiva Forest Vihavainen Ky työllistää sekä omaa että yhteistyöyritysten henkilöstöä yhteensä noin kolmisenkymmentä henkilöä. Yritys tuottaa n. 350 000 kuutiota puutavaraa vuodessa.

Yrityksen toimintaympäristö Mäntyharju on metsävaltainen pitäjä, jossa myös puunkäyttäjät ovat sopivien välimatkojen päässä. Puuta toimitetaan mm. Kymenlaaksoon, Lappeenrannan alueelle, Mikkelissä Pelloksen vaneritehtaalle ja Otavan sahalle.

Jo 60-luvulla hevosajolla alkanut yritys on kasvanut ja kehittynyt vuosien mittaan. Vuonna 1995 yritys siirtyi isältä pojille, Ari ja Tomi Vihavaiselle. Veljekset pyrkivät yrityksen hallinnointitöiltä ehtimään myös itse koneen ohjaimiin, työajasta noin puolet kuluukin metsässä.

Tiina ja Mikko Kohonen

Tiina ja Mikko Kohonen

Sirpa Huoponen

Sirpa Huoponen

Tiina ja Mikko Kohonen

Tiina ja Mikko Kohonen

Sirpa Huoponen

Sirpa Huoponen